Kustiposti polkaisi meille eilen ihanan löydön. Harvoin olen niin nopeasti saanut sähköpostin kirjoitettua, kun eräänä päivänä surffatessani netissä ja bongattuani tämän täältä. Meni siis varaukseen ihan välittömästi.


"Siis mitä tuossa purkin kyljessä oikein lukee?"


"Ai siis nää kaikki on vaan mulle! Niinhän tuossa seisoo!"

Kuten yllä olevista kuvista huomaa, on Manna päässyt myös parturiin. Melkoinen kuikkakoponen valtavan turkin alta paljastui, mutta näyttäähän tuo nyt taas huomattavasti enemmän parsonilta! Katsotaanhan nyt sitten minne kaikkialle karvoja mennään esittelemään :)

Tämän kauden agilitytreeneistä ei ole tullut paljon raportoitua. Meillä siis vaihtui harkkaryhmä lähes kokonaan, ja nykyisessä ryhmässä on huomattavasti enemmän koiria kuin aiemmin. Myös ohjaajamme vaihtui noin kuusikymmpisestä herrasmiehestä (minun katsantakannasta nähtynä) pikkutyttöön. Treenit ovat olleet vähintäänkin yhtä hyviä kuin ennen eli ei mitään valittamista sen suhteen! Ryhmämme on kaikin puolin oikein mukava ja treenit haasteellisia ja oppia on taas tänäkin syksynä tullut rutkasti. Koirat ovat olleet hyviä elleivät erinomaisia. Manna varsinkin on kehittynyt huimasti, ja alkaa jo vauhdillaan haastamaan Mollyn. Toivottavasti tämä linja jatkuu jatkossakin.